Esimerkki Pälkäneeltä kertoo, mitä hyötyä edustajasta on omalle alueelleen14.5.2017 16:37

Eduskunnan päätehtävät liittyvät lainsäädäntöön, valtion talousarvioon ja kansainvälisiin sopimuksiin. Edustajalla on myös omaan puolueeseensa, vaalipiiriinsä sekä kuntiin ja kansalaisiin liittyvä viitekehys.

Koen erittäin palkitsevana tilanteet, joissa saan olla konkreettisesti, nopeasti ja tuloksekkaasti avuksi. Pälkäneen Kostia-Areena sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä liikuntapaikkojen rakentamiseen tarkoitettua avustusta 900 000 euroa. Päätöstä jouduttiin kuitenkin odottamaan kunnassa tilanteessa, jossa urakkasopimus oli katkolla. Tietoa odotettiin päiviä ja lopulta tunteja laskien.

Virallinen ministeriön päätös ja kuntien urakkasopimukset eivät aina kulje toivotulla tavalla samassa aikataulussa. Ministeriön ratkaisut ovat kokonaisuuksia, jotka voivat koskea kymmeniä kohteita.

Sain viime hetkellä ministeriyhteyden avulla Pälkäneelle ennakoivan tiedon, jonka ansiosta kunta uskalsi edetä asiassa säästäen samalla kustannuksissa 300 000 euroa. Se on pienelle kunnalle iso raha. Edustajan työ vaatii ajoittain nopeaa reagointia, yhteyksien käyttämistä ja suunnitellun päiväohjelman uudelleen järjestämistä.


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 14.5.2017 16:40