Kehysriihestä, turvallisuudesta ja sähköpyöristä 12.4.2018 20:06

 

Hallitus teki merkittäviä linjauksia tämän viikon kehysriihessä. Tulos osoittaa ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin hallitus on toimintakykyinen ja päätöksiä syntyy. Toiseksi olennaista on, että mihinkään vaalibudjettiin ei olla syyllistymässä. Jakovarapopulismiin ei lähdetty, koska Suomen velkaantuminen täytyy saada loppumaan. Talous kasvaa ja yhä useampi on päässyt töihin. Se on syrjäytymisen estämisen kannalta aivan olennaista.

Koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi otetaan käyttöön toisen asteen opiskelijoiden oppimateriaalilisä. Toisen asteen koulutusten kustannusten kattamiseen tarkoitettu lisä kohdistetaan opintorahan vähävaraisuuskorotukseen oikeutetulle alle 20-vuotiaille ammatillisen koulutuksen tai lukiokoulutuksen opiskelijoille. Lisän suuruudeksi kaavaillaan 46 €/kk. On väärin, jos nuori joutuu lopettamaan opiskelun taloudellisten syiden vuoksi. Kesken jääneet opinnot ovat merkittävä riski syrjäytymiselle.

METSO-ohjelman eli vapaaehtoisen metsiensuojeluohjelman rahoitusta lisätään viidellä miljoonalla eurolla. METSO on yksi merkittävimpiä tapoja suojella metsäluonnon monimuotoisuutta yhdessä maanomistajien kanssa. Metsä, suojelu ja vapaaehtoisuus muodostavat hyvän kombinaation.

Seksuaalirikosten rangaistussäännöksiä kiristetään. Lasten suojelu väkivallalta on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä velvollisuuksista. Rangaistukset eivät yksin asiaa paranna, mutta ne kertovat kuitenkin yhteiskunnasta ja sen arvoista tärkeän viestin – lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ei hyväksytä.

Sakon muuntorangaistukseen tehdään korjauksia. Erityisesti kauppiaat ja rehellisesti maksavat asiakkaat ovat katsoneet hämmentyneinä ”juoksukalja-asiakkaita”, joiden ei ole tarvinnut välittää sakoista. Sakon muuntorangaistus tarkoittaa mahdollisuutta muuntaa maksamatta jäävä sakko vankeusrangaistukseksi.

Sähköpyörien tukiasia pyörähti julkisuudessa ennen pääsiäistä. Hanke on nyt pysäytetty. Olisin itse nähnyt suotavana jatkokehittelyn, jossa olisi huomioitu myös perinteiset pyörät. Suoran tuen ohella tai sijasta olisi voitu harkita huoltojen hyväksymistä kotitalousvähennykseen, km-korvauksen korotusta sekä mahdollisuutta käyttää autojen romutuspalkkiota ainakin osittain polkupyöriin tai matkalippuihin. Mahdollisuuksia on runsaasti ja toki niitä olisi voitu yhdistellä. Asia saattaa palata näkyville kevään 2019 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Sähköavusteisten pyörien suosio kasvaa huimasti maailmalla. Kiinassa on yli 100 miljoonaa sähköpyörää, ja Euroopassa niitä myydään vuosittain yli 2 miljoonaa. Sähköpyörä tuplaa keskimääräisen pyöräilymatkan. 3 – 10 km kilometrin työmatkoilla autosta on helpompi siirtyä sähköavusteiseen pyörään. Huoli kansalaisten kunnon rapautumisesta on turha. Siirtymä tapahtuu valtaosin autoista sähköpyöriin.

 

 

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 12.4.2018 20:07