Blogi

Nato-päättämättömyys on turvallisuuspoliittinen riski6.6.2013 19:12

 

Pohjoismaiden on luontevaa tehdä yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla solidaarisuuden hengessä. Näin todetaan ulkoaisainvaliokunnan mietinnössä, joka koskee valtioneuvoston selontekoa Suomen turvallisuus– ja puolustuspolitiikasta. Solidaarisuusjulistuksesta puhutaan myös valtioneuvoston tuoreessa selvityksessä.

Solidaarisuus on hyvästä, mutta valitettavasti sen varaan emme voi turvallisuuttamme perustaa. Selvityksessäkin sanotaan, ettei pohjoismaisella puolustusyhteistyöllä ole pysyviä poliittisen tason rakenteita. Kannatan toki lämpimästi esimerkiksi yhteisiä materiaalihankintoja ja huoltosopimuksia.

Norja, Tanska ja Islanti ovat Nato-maita. Ruotsissa Naton kannatus lisääntyy ja päätös liittymisestä tulee kyllä.Yhteisten hankintojen on pakko olla Nato-yhteensopivia. Suomi ei pääse nykyistä lähemmäksi Natoa olematta sen jäsen. Siipien heiluttelu Nato-maa Islannin ilmatilassa Naton komentoketjussa kertoo, mihin olemme sitoutumassa.

Kylmän sodan aikana Ruotsin pääasiallinen huolenaihe oli Varsovan liiton mahdollinen maihinnousu Itä-Saksasta, Puolasta tai Baltian maista. Nyt nämä maat ovat Naton jäseniä.

Nato-päättämättömyytemme on Suomelle turvallisuuspoliittinen riski. Emme uskalla sanoa Natolle ei, emme uskalla sanoa Natolle kyllä. Sen sijaan sanomme Natolle päättäväisesti ehkä.

Päätös Natoon liittymisestä on tehtävä seuraavalla vaalikaudella.

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 6.6.2013 19:13

RSS