Blogi

EDUSKUNTA: Kysymykseni ministerille Euroopan turvallisuudesta suullisella kyselytunnilla13.3.2015 10:14

SUULLINEN KYSELYTUNTI 12.3.2015

 

Pauli Kiuru /kok: Arvoisa herra puhemies! EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti ajatuksen EU:n yhteisestä armeijasta. Myös presidentti Niinistö on ottanut asiaan kantaa.

Kysyn ministeri Haglundilta: mitä mieltä te olette ajatuksesta luoda yhteinen EU:n armeija, ja onko teillä tietoa, miten muut EU-maat suhtautuvat ajatukseen? Tiettävästi ainakin Iso-Britannia on ollut hieman kriittinen.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja:  Herra puhemies! Tämä Junckerin puheenvuoro on nähtävä sellaisena periaatteellisena tukena sille kaukopäämäärälle, joka on EU:n perussopimuksissa yhteisestä puolustuksesta, josta ei kuitenkaan tänään ole vielä minkäänlaista valmistelua saatikka päätöksiä olemassa. Mutta meille Suomessa toki sopii se, että tätä keskustelua viedään eteenpäin, koska me haluamme nimenomaan vahvistaa Euroopan unionia kaikille jäsenmaille turvallisuutta tuovana yhteisönä. Mutta se ei tarkoita huomenna eikä ylihuomenna sitä, että olisi jotain eurooppalaista armeijaa, mutta voi olla sopimuksia siitä, että eurooppalaisia yhteisiä voimavaroja voidaan käyttää myöskin yhteisissä tarkoituksissa.

Tämä käsite "Euroopan armeija" on hyvin epämääräinen, koska ei ole olemassa muuta kuin kansallisia armeijoita, joista voidaan varata osia toimimaan yhdessä muiden kanssa. Näin se on muuten sotilasliitto Natossakin. Ei silläkään ole mitään omaa armeijaa.

Puolustusministeri Carl Haglund:  Arvoisa puhemies! Tosiaan ulkoministeri aika hyvin kuvasi tätä tilannetta. Kokemukseni esimerkiksi tämän viikon puolustusministerikokouksesta, jossa oli muiden Pohjoismaiden ministereitä, oli se, että suurin osa maista suhtautuu aika varauksellisesti tähän. Kokemukset EU:n nopean toiminnan joukoista eivät ole kovin hyviä siitä näkökulmasta, että niitä ei ole koskaan käytetty. Tosin ne ovat tuoneet sitten yhteistoimintakykyä, ja hyvä näin.

Mutta näkisin, että jos tämä keskustelu jatkuu, niin Suomen ei ainakaan tule tyrmätä tätä ideaa vaan osallistua siihen ja katsoa, mitä siitä seuraa. Oma arvioni on se, että ei tässä nyt ainakaan mitään suuria muutoksia lähitulevaisuudessa tapahdu


Kirjoituksessa on 1 kommentti

aNTTI MÄKELÄINEN (3.6.2015 14:03)
TERVEISÄ PAULI KIURULLE OLET OIKEALLA ASIALLA PIENI LIITYY ISOISTEN JONON JATKOKSI
RSS