MIELIPIDE: Porttikieltojärjestelmä parantaisi katsomoturvallisuutta (AL 2.4.26)

Porttikieltojärjestelmä parantaisi katsomoturvallisuutta 

Urheilutapahtumien yhteydessä tapahtuva häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt. Se ilmenee esimerkiksi pyroteknisten tuotteiden tuomisena tapahtumiin ja niiden käyttämisenä. Lisäksi toisia kannattajaryhmiä kohtaan käyttäydytään väkivaltaisesti ja stadionien tiloja sotketaan ja rikotaan. Myös Pirkanmaalla on valitettavia kokemuksia ilmiöstä.

Häiriökäyttäytyminen heikentää rauhallisesti pelistä nauttivien katsojien viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Riski koskee myös pelaajien ja ottelutapahtumien henkilökuntaa. Seuroille koituu taloudellisia kustannuksia varautumisesta, vahingoista sekä Suomen Palloliiton määräämistä sakoista. Häiriökäyttäytyjien motiivit liittyvät ohuesti tai eivät ollenkaan todelliseen seurojen kannattamiseen.

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK ry) tekemän selvityksen mukaan nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista porttikieltojärjestelmää, jolla voitaisiin kategorisesti estää jatkuvasti häiriöitä aiheuttavien henkilöiden pääsy ottelutapahtumiin. Selvityksen johtopäätös oli kuitenkin selvä: porttikieltojärjestelmästä on mahdollisuus ja jopa velvollisuus säätää lailla. Veikkausliiga, Suomen Palloliitto, seurat ja monet viranomaiset tukevat ajatusta.

Meidän on valittava, haluammeko jatkossakin reagoida häiriöihin vasta, kun ne ovat jo tapahtuneet, vai annammeko seuroille ja viranomaisille tehokkaat työkalut ennaltaehkäisyyn. Porttikieltojärjestelmä ei ole ensisijaisesti kurinpitoa. Se olisi enemmänkin viesti tuhansille katsojille ja seurojen henkilökunnille, jotka haluavat nauttia ja järjestää tapahtumia turvallisesti.

Olen pitänyt asiaa esillä viime vaalikaudesta lähtien. Sisäministeriössä ei ole kuitenkaan tällä hetkellä meneillään porttikieltojärjestelmään liittyvää lainsäädäntövalmistelua. Sen sijaan ministeriö on käynnistämässä selvityksen, jossa arvioidaan lainsäädäntömuutosten tarvetta.

Vaalikautta on jäljellä enää noin vuosi. Käytettävissä oleva aika, työn vaativuus lausuntokierroksineen ja työruuhka ministeriössä eivät mahdollista muutosta enää tällä vaalikaudella.

Vaalien jälkeisestä hallituspohjasta riippumatta asia on saatava yksiselitteisenä kirjauksena seuraavaan hallitusohjelmaan ja sitä kautta hyväksyttävään lainsäädäntöön. Suomalaiset urheilun ystävät ja tapahtumien järjestäjät ansaitsevat sen.

Pauli Kiuru (kok.)
Kansanedustaja