Suomen turvallisuudesta




Turvallisuus on tärkeä asia. Sen eteen on tehtävä töitä jatkuvasti. Kun tilanne vyöryy päälle, on varautuminen myöhäistä.

Turvallisuuteen liittyvä ajattelu syntyi minulla jo lapsena ja nuorena. Poliisiin poikana ja opiskeluaikaisena kesäpalomiehenä sain pohtia asioita myös turvallisuuden näkökulmista.

Viranomaisyhteystyöstä, turvallisuudesta ja puolustuksesta sain erinomaista oppia Valtakunnallisella Maanpuolustuskurssilla vuonna 2012.

Vasemmalta löytyy turvallisuuteen liittyviä kannanottojani, ole hyvä.

 

////

ESIMERKKI ONNISTUNEESTA VAIKUTTAMISTYÖSTÄNI:

Talousarviokäsittely ja turvallisuus (5.12.2018)

Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostossa kuulimme laajasti turvallisuuteen liittyviä asioita. Esimerkiksi Rajavartiolaitokselle osoitetaan hieman lisää rahoitusta, samoin Pelastustoimelle ja Hätäkeskukselle sekä Poliisille.

Kiinnitimme huomiota muun muassa siihen, että vastaanottojärjestelmästä on kadonnut kolmen vuoden aikana yli 6 000 turvapaikanhakijaa. Osa on varmasti poistunut Suomesta, mutta osa on edelleen täällä luvatta.

Ei voi olla niin, että maassa on jopa tuhansia ihmisiä ilman lupaa. He ovat haavoittuvassa asemassa ja voivat joutua rikollisten hyväksikäyttämiksi tai ajautua itse rikolliselle poluille esimerkiksi huumekauppaan. Ulkomaalaisvalvontaan kadonneiden henkilöiden tavoittamiseksi lisättiin 300 000 euroa.

Lasten nettihyväksikäytön ennaltaehkäisyyn kohdennetaan 250 000 euroa. Oulusta on otettava opiksi.