AL: Maauimala odotettu liikunta- ja matkailukohde 4.6.2018

Tampereen maauimala on odotettu liikunta- ja matkailukohde

Tampereen maauimala avataan yleisölle 1. elokuuta. Vuosittaiseksi kävijämääräksi on arvioitu noin 150 000 henkilöä. Sijainti Kalevassa Tampereen uintikeskuksen vieressä on sekä käyttäjien että toiminnan kannalta perusteltua. Myös energiatehokkuus on huomioitu sekä vedenpuhdistuksessa että lämmityksessä.

Uimala rakennetaan esteettömäksi, joten se soveltuu kaikille käyttäjäryhmille. Monissa vanhoissa uimahalleissa esteettömyyttä ei ole rakentamisvaiheessa huomioitu. Siirtyminen portaita pitkin pesutiloista allasalueelle on turvallisuusriksi tervejalkaisillekin.

Suomessa on kymmenkunta maauimalaa, joissa on 50-metrin pääallas. Osa niistä on hyvinkin vanhoja ja korjauksen tarpeessa. Hämeenlinnassa Ahveniston maauimala ja samalla vuoden 1952 olympiasuorituspaikka oli pitkään suljettuna.  Peruskorjattuna se on palvellut vuodesta 2014 alkaen. Espoon Leppävaara on uusin maauimala. Se avattiin yleisölle 2016.

Turku ja Tampere ovat perinteisesti kilvoitelleet milloin mistäkin asiasta. Turku sai Samppalinnan maauimalansa jo vuonna 1955. Toki Tampereellakin on keskusteltu uimalasta vuosikymmeniä. Maauimalan puute alkoi jo olla erikoinen poikkeama, sillä maauimala on esimerkiksi Lahdessa, Porissa ja Hyvinkäällä.

Uinti on erinomainen liikuntamuoto, joka soveltuu myös ylipainoisille, kuntoutuville ja nivelvaivoista kärsiville. Kohtuullisella hengitystekniikalla vapaauinti on erinomaista niska- ja hartiavaivojen ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Uimahallit ja maauimalat tarjoavat vakio-olosuhteet säästä riippumatta.

Kangasalan uimahalli Kuohu osoittautui menestykseksi heti valmistuttuaan. Nyt rakenteilla on jo laajennus, johon saatiin myös valtion tukea. Sastamalassa pohditaan uutta hallia ja Lempäälän ja Ideaparkin hanke voi hyvinkin toteutua. Uimahallit ovat kuntalaisten arvostamia liikuntapaikkoja.

Suomalaiset uimahallit ovat siisteydeltään ja veden puhtaudeltaan maailman kärkeä. Perinteisiin uintimaihin Australiaan ja USA:han verrattu uima-allasetiketin osalta voimme vielä hieman parantaa. Radoilla on oikeapuoleinen liikenne ja päädyissä radan keskikohta pitäisi jättää vapaaksi käännöksiä tekeville. Tauot on siis pidettävä lähellä rataköyttä. Radat tulisi merkitä näkyvästi eri uintinopeudet huomioiden.

Pauli Kiuru (kok)
Kansanedustaja