PUHE: Roukon yhtenäiskoulun vihkiäisjuhla (22.11.2022)
Arvoisa juhlaväki – oppilaat, opettajat, henkilökunta ja kaikki, jotka olette osallistuneet tämän hienon koulun rakentamiseen
Lämmin kiitos siitä, että olen saanut kutsun juhlaanne. On hienoa olla mukana täällä tänään. Arvostan, että olette kutsuneet minut juhlapuhujaksi.
Kauan kauan sitten, loppukesästä 1960-luvulla pieni poika seisoi Roukon kansakoulun pihassa. Hänellä oli päällään ruskea takki. Ympärillä oli paljon lapsia, joista lähes kaikki olivat hänelle vieraita.
Oppilaat ohjattiin jonoon koulun pääoven eteen. Ruskeatakkista poikaa jännitti, mutta niin jännitti varmasti myös kaikkia muitakin. Ensimmäinen kouluvuosi oli alkamassa.
Toisessa kerroksessa sijaitsevassa luokassa oli noin 30 oppilasta. Onneksi edes muutama heistä oli tuttu ruskeatakkiselle pojalle, jonka takki oli jo tosin luokan ulkopuolella naulakossa muiden vaatteiden joukossa.
Opettaja Leena Sinisalo ohjasi oppilaat paikoilleen. Jokaiselle oli oma pulpetti, jossa oli jännittävä kansi. Rohkeimmat kurkkasivat melkein heti, mitä kannen alla oli.
Tämä tila oli seuraavat kaksi vuotta noin 30 tytön ja pojan kotiluokka. Siellä he oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja jo vähän laskemaankin.
Samassa luokassa myös ruokailtiin, ja sen sujuminen ei onnistunut ilman hyvää järjestystä. Oli siis opeteltava kuuntelemaan, noudattamaan ohjeita ja syömään siivosti. Opettaja Leena piti tilanteen jämäkästi ohjauksessaan. Ylimääräistä puhetta tai liikkumista ei sallittu.
Roukon kansakoulun vieressä sijaitsi ennen toinen koulu. Sen pihalla välitunnilla kahdeksan ja puoli vuotta myöhemmin sama ruskeatakkinen poika mietti, mitä jatkossa tekisi. Se ei ollut mitenkään itsestään selvää. Moni kaveri oli jo kertonut omista suunnitelmistaan.
Murrosikäisenä läksyjen lukeminen ei ollut pojalla usein päällimmäisenä mielessä. Urheiluharrastukset ja vähän tytötkin kiinnostivat enemmän. Todistuksen keskiarvo ei ollut jouluna hääppöinen.
Jos ensimmäisenä koulupäivänä jännitti, niin nyt oli hieman samanlainen tilanne. Jännitys oli tosin vaihtunut epävarmuudeksi, sillä nyt piti päättää, mitä itse haluaisi. Paljon oli pelissä – oikeastaan koko oma tulevaisuus.
Poika päätti ottaa kevätlukukaudella läksyissä ja koko koulunkäynnissään loppukirin ja pyrkiä lukioon. ”Se olisi ehkä minulle paras vaihtoehto”, poika tuumi. Muitakin varteenotettavia vaihtoehtoja toki oli.
Sama ruskeatakkinen poika on tänään täällä Roukon yhtenäiskoulussa – lähes 50 vuotta myöhemmin. Ruskea takki on vaihtunut pukuun ja kravattiin. Taas häntä jännittää ja taas hän tuntee pientä epävarmuutta. Isolle yleisölle puhuminen on aina vähän jännittävää, vaikka sitä olisi harjoitellut.
Arvoisa juhlaväki
Suomalaiset opettajat ovat maailman parhaimmistoa. Opettajien koulutus ja omistautuminen työlleen ovat tekijöitä, joiden varaan rakentuvat koulutusjärjestelmämme toimivuus ja menestys. Meille tämä on itsestäänselvyys, mutta monissa muissa maissa nämä ovat vasta tavoitteita.
Lukutaito ja kansalaisten demokraattiset oikeudet ovat meille selviö. Maapallon yli 15-vuotiaasta väestöstä noin 700 miljoonaa on täysin lukutaidottomia. Ilman lukutaitoa sekä yksilön että yhteiskunnan edellytykset kehitykselle ovat olemattomat.
Hyvät opettajat – kiitos teille tekemästänne työstä. Ja hyvät oppilaat – on hienoa, että teillä on käytössänne tämä upea koulu ja apunanne osaavat opettajat ja koko koulun henkilökunta.
Monessa maassa osa lapsista voi vain haaveilla pääsystä kouluun. He voivat vain toivoa, että heillä olisi joskus mahdollisuus oppia lukemaan. Aikaisin aamulla herätessään he eivät mieti tulevaa koulupäivää - he miettivät, miten jaksavat uurastaa raskaassa työssä koko päivän pellolla tai hikipajassa metelissä ja vaarallisten höyryjen seassa.
Ja monessa maassa koulut ovat vain alkeellisia peltirakennelmia. Niiden ruuhkaisissa luokissa on kymmeniä ja taas kymmeniä oppilaita, joiden on turha toivoa nälkäänsä kouluruokailua, koska kouluruokailua ei ole.
Aamulla luokassa on jäätävän kylmä ja iltapäivällä tuskastuttavan kuuma. Koulumatka on kilometrien pituinen ja se on kuljettava kävellen. Vaaratonkaan se ei ole – ei todellakaan.
Hyvät kuulijat - arvoisa juhlaväki
Suomi on noussut runsaassa sadassa vuodessa kehitysmaatasolta maailman kärkeen. Se on koulutuksen ansiota. Omista isovanhemmistani osalla oli mahdollisuus vain muutamaan kiertokoulun tarjoamaan opetusvuoteen.
Kiertokoulussa ei ollut omaa koulurakennusta. Opettaja liikkui kylästä toiseen opettamassa lapsia, ja koulurakennuksena oli jokin kylän taloista.
Tämän rakennuksen ovat suunnitelleet ja rakentaneet ammattilaiset, jotka ovat saaneet koulutuksen vaativiin tehtäviinsä. Matka rakentamispäätöksestä ja suunnittelupöydältä valmiiseen rakennukseen on pitkä. Hienohan siitä tuli – vai mitä.
Valmiista rakennuksesta on pidettävä kuitenkin hyvää huolta – siivottava, säädettävä, huollettava ja korjattava. Se on ammattilaisten työtä. Sitä tehdään siksi, että te, hyvät oppilaat, saisitte käydä käydä kouluanne turvallisissa tiloissa, joissa ei ole aamulla jäätävän kylmä ja iltapäivällä tuskastuttavan kuuma.
Hyvät oppilaat
Te opitte tässä hienossa koulussa uusia taitoja. Opitte myös paljon yhdessä toimimisesta, ympäristöstä ja yhteiskunnasta. Opitte onnistumaan ja joskus myös epäonnistumaan. Silloin täytyy vain yrittää uudestaan ehkä hieman eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.
Ja te vanhemmat oppilaat joudutte jo miettimään tulevaisuuttanne samoin kuin se ruskeatakkinen poika noin 50 vuotta sitten.
Jokaisella teistä on omat vahvuutenne. On asioita ja oppiaineita, joista erityisesti pidätte, joissa onnistutte ja joista haluatte tietää lisää. Vahvuus voi olla myös tapa toimia – hitaasti harkiten ja suunnitellen tai nopeasti innostuen ja uutta käynnistäen. Osa haluaa toimia enimmäkseen yksin ja osa aina yhdessä muiden kanssa. Tärkeintä on oivaltaa omat vahvuutensa ja toimintatyylinsä.
Ja lopuksi – hyvät oppilaat. 50 vuoden päästä juuri sinä voit olla täällä edessä pitämässä juhlapuhetta. Katso, minkä väriset vaatteet sinulla on tai mitä muuta mielenpainuvaa näet juuri nyt ympärilläsi. Voit aloittaa silloin puheesi kertomalla tämän vihkiäispäivän muistoista.
