KIRJALLINEN KYSYMYS MINISTERILLE: Tavase Oy:n konkurssi ja vastuut (29.6.2026)

Kirjallinen kysymys ministerille Tavase Oy:n laiminlyönneistä 

Olen jättänyt ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen.  Valtiopäivätoimi on julkinen, ja kysymys näkyy kokonaisuudessaan myös eduskunnan sivuilla.

Kuntien omistama Tavase Oy on konkurssissa. Yhtiö on jättänyt maastoon rakenteita. Maanomistajat ovat vaatineet niiden poistamista. Tavase Oy ei ole toiminut lainvoimaisten lupapäätösten mukaisesti.

On kestämätöntä, että kuntien omistama yhtiö Tavase Oy ei kanna vastuutaan.

Kysymyksessä on eritelty rahoitusta, luvitusta, valvontaa sekä velvoitteita. 

 

Eduskunnan työjärjestys:

27 § / Kirjallinen kysymys

Edustaja voi tehdä ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen tämän toimialaan kuuluvasta asiasta. Kysymys annetaan sisällöltään täsmällisenä puhemiehelle, joka toimittaa kysymyksen valtioneuvostolle. Kysymys voidaan tehdä myös valtiopäivien ollessa keskeytettyinä.

Vastaus kirjalliseen kysymykseen annetaan 21 päivän kuluessa siitä, kun kysymys toimitettiin valtioneuvostolle. Tieto eduskunnalle saapuneista vastauksista kirjallisiin kysymyksiin merkitään täysistunnon pöytäkirjaan. (13.12.2010/71 v. 2011)

Kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja voi kirjallisesti peruuttaa kysymyksen.

Eduskunta voi puhemiesneuvoston ehdotuksesta erityisestä syystä päättää, että kukin edustaja saa tehdä enintään tietyn määrän kirjallisia kysymyksiä valtiopäivien tai niiden osan aikana.

 

Liite: Kirjallinen kysymys

  • Kirjallinen kysymys ministerille Tavase Oy:n laiminlyönneistä.