MIELIPIDE: Eduskunnan suullinen kyselytunti kaipaa uudistamista (Aamulehti 28.4.2024)

28.4.2024

- Keskustelun sävyä pidetään usein ala-arvoisena ja eduskunnan arvovaltaan sopimattomana

Eduskunnan suullinen kyselytunti järjestetään torstaisin klo 16.00–17.00. Televisioitavalla istunnolla on 250 000–350 000 katsojaa. Tänä vuonna kyselytunneilla on sivuttu noin 80 asiaa, joten kovin syvälle ei päästä missään teemassa. 

Ajatus kyselytunneista alkoi hahmottua 1960-luvulla. Eduskunnan ja hallituksen välille haluttiin välittömämpää vuorovaikutusta sekä kansanedustajille joustavampaa, tehokkaampaa ja nopeampaa tietojen saamista, kuten lakiesityksessä perusteltiin 1965.  Kokemuksia haettiin Isosta-Britanniasta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Saksan Liittotasavallasta.

Valtiopäiväjärjestykseen lisättiin vuonna 1966 uusi säädös, jonka mukaan ”Edustajalla on oikeus tehdä valtioneuvoston jäsenelle eduskunnassa suullinen kysymys tämän virka-alaan kuuluvasta asiasta. Kysymyksen tulee olla lyhyt, eikä se saa sisältää perusteluja eikä arvostelevaa lausumaa.” Lain vahvisti allekirjoituksellaan presidentti Urho Kekkonen.

Radion arkistossa ensimmäinen maininta eduskunnan kyselytunnista on vuodelta 1968. Pääministeri Koiviston vastattavaksi esitettiin kysymys Neuvostoliiton pääministeri Kosyginin vierailusta Suomessa. Yle alkoi televisioida vuonna 1989 joka kuukauden ensimmäisen eduskunnan kyselytunnin.

Perustuslaissa on mainittu kansanedustajien oikeudesta tehdä kysymyksiä ministerille. Eduskunnan työjärjestyksen mukaan ”Puhemiesneuvosto voi päättää, että täysistunnossa käydään keskustelu, jossa edustajat esittävät kysymyksiä ministereille (kyselytunti).”

Puhemiesneuvoston ohjeessa todetaan, että ”edustajat esittävät ministereille lyhyitä kysymyksiä ilman, että ministerit ovat voineet etukäteen perehtyä niihin.”

Ministerit paljastavat, että aihealueet toisinaan vuotavat heille etukäteen eduskuntaryhmistä. Se luonnollisesti auttaa ministeriä kyselytunnille valmistautumisessa. Ministerien avustajat voivat myös lähes reaaliaikaisesti lähettää taustietoja ja ohjeita ministerin kännykkään. Siksi laitteita seurataan ministeriaitiossa, vaikka sen tiedetään ärsyttävän television katsojia.

Kansalaisilta tulee palautetta kyselytunneista. Erityisesti salissa vallitseva yleinen mölinä ja huutelu ärsyttävät. Puhemiehen huomautukset auttavat hetken – joskus eivät hetkeäkään.

Myös keskustelun sävyä pidetään usein ala-arvoisena ja eduskunnan arvovaltaan sopimattomana. Ministereiden ja edustajien kännyköiden käyttöä kritisoidaan.

Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Tämä vaatimus ei enää aina toteudu suullisella kyselytunnilla. Tavoitteena näyttää valitettavan usein olevan, että tahallisella vääristelyllä ja väärinymmärtämisellä ylitetään uutiskynnys. Puhe ei ole puhetta ministereille ja kollegoille, vaan medialle ja some-yleisölle.

Suullisen kyselytunnin toteuttamistapaa on kehitetty ja muutettu vuosikymmenien kuluessa. Koska käyttäytymisnormit ja viestintä muuttuvat, on syytä pohtia myös kyselytunnin rakennetta. Ehdotukset uusista ratkaisumalleista on tehtävä parlamentaarisesti eduskuntaryhmien yhteistyönä.

Uudistusten käyttöönotto sopii parhaiten vaalikauden alkuun. Kesken vaalikautta se tuskin edes onnistuisi, koska kyselytunti on lähinnä opposition työkalu. Muutoksen tavoite on parantaa eduskunnan työskentelytapaa – ei suojella minkään vallassa olevan hallituksen tai sen ministereiden asemaa.

Pauli Kiuru (kok.)
Kansanedustaja