Kirjallinen kysymys KK 587/2018 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Pilaantuneiden maa- ja pohjavesialueiden puhdistamis- ja kunnostamisvastuun oikeudellinen sääntely pohjautuu aiheuttaja maksaa -periaatteeseen. Vastuu kunnostamisesta ja puhdistamisesta on ensisijaisesti aiheuttajalla. Aiheuttajan vastuuta sovelletaan sekä äkillisten onnettomuuksien aiheuttamaan pilaantumiseen että vähitellen syntyvään pilaantumiseen. Tämä ensisijainen vastuu ilmaistaan usein siten, että vastuullisena on toiminnan harjoittaja tai luvan haltija tai muulla tavoin niin, että velvollisuus kohdistuu siihen tahoon, jonka toiminnan tai laiminlyönnin johdosta haitallinen tai vahingollinen seuraus aiheutuu.

Toissijaisia järjestelmiä tarvitaan niissä tilanteissa, kun vastuutaho on maksukyvytön, kykenemätön huolehtimaan velvoitteistaan tai kun aiheuttajaa ei saada selville.

Vanhoissa tapauksissa sovellettava vastuusääntely perustuu yleensä ympäristölainsäädäntöön. Yksinkertaistaen sanottuna ympäristölainsäädännön mukaan puhdistamisvastuu voi kohdistua toissijaisesti alueen haltijaan tai viimesijaisesti alueen sijaintikuntaan. Näissä vanhoissa tapauksissa on mahdollista myös se, että kukaan ei vastaa puhdistamisesta, jolloin kustannukset voivat jäädä valtion talousarviosta katettaviksi.

Nykyisin erityisiä vakuuksia edellytetään tietyiltä ympäristönsuojelulain, kaivoslain, jätelain ja maa-aineslain mukaisilta toiminnoilta toiminnan lopettamisen varalle. Vakuudet kattavat vain lainmukaisen ja luvanmukaisen toiminnan luvassa annettujen tarkempien määräysten mukaisesti. Vakuudella ei voida korvata ympäristövahinkoja eikä muita ennalta-arvaamattomia kustannuksia, eikä niistä ole apua vanhoissa pilaantumistapauksissa.

Vastuukysymykset voivat olla erittäin vaikeaselkoisia sekä nykyisen lainsäädännön mukaan, että erityisesti edellä kuvattujen vanhojen tapausten osalta. Lainsäädäntö on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ja muutokset jatkuvat. Toiminnan harjoittajat ja alueen haltijat ovat voineet vaihtua lukuisia kertoja.

Erityisen haasteellinen tapaus on Valkeakoskella Mahlianmaan kaatopaikka ja jätteenkäsittelykeskuksen alue. Kaatopaikka on perustettu vuonna 1981. Alueella ovat toimineet ainakin Kemira Oy Säteri, Kuitu Finland Oy, Avilon Fibres Oy, konkurssipesä, Ekokem-Palvelu Oy ja Fortum Environmental Construction Oy.

Alueella on kaksi kiinteistöä, joista toisella sijaitsee vanha kaatopaikka. Vanha suljettu kaatopaikkaosa on rakennettu ilman nykylainsäädännön edellyttämiä pohjarakenteita. Uusi jätteenkäsittelykeskus rajoittuu vanhaan kaatopaikkaan. Vanhalla kaatopaikalla ja uudella teollisuusjätteiden käsittelykeskuksella on yhteisiä toimintoja kuten suotovesiallas. Uusien toimintojen osalta ei ole tehty YVA-selvitystä, vaikka ne sijaitsevat lähimmillään 70 metrin päässä rannasta ja vanha kaatopaikka sijaitsee vieressä.

Ympäristöluvan muuttamiselle sekä toiminnan aloittamiselle on haettu lupa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta (Dnro LSSAVI/5012/2016). Lupa on saatu 16.10.2018 myönnetyllä päätöksellä. Päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. (Niskavaara Eeva ym. 10.11.2018).

Mahdolliset vanhat ja uudet vastuut, vakuudet ja luvat muodostavat vaikeaselkoisen vyyhdin. Jos alueella olevalta suljetulta kaatopaikalta pääsee valumaan haitallisia aineita aiheuttaen ympäristövahingon, vahingosta vastuullisen löytäminen ei ole yksiselitteistä eikä nopeaa. Asiasta on myös tehty kaupunginvaltuustossa valtuustokysymys (Dnro VLK/2867/00.05.02/2018 Tyvi Heikki ym.). Kysymyksen tavoitteena on selvittää kunnanvaltuuston näkemystä ja kartoittaa kunnalle mahdollisesti koituvien riskien mahdollisuutta.

Lainsäädännön edellyttämillä vakuuksilla varmistetaan lähinnä asianmukainen toiminnan alasajo ja lopettaminen. Ongelmat saattavat syntyä kuitenkin vuosikymmenien päästä, kun vakuudet on jo vapautettu. Kunnan riski joutua toissijaiseen vastuuseen on suuri ja vahingot saattavat olla euroissa mitattuina merkittäviä.

Nykylainsäädännön mukaan aluehallintovirasto myöntää ympäristöluvan, päättää vakuuksista ja tekee myös päätöksen niiden vapauttamisesta toiminnanharjoittajan hakemuksesta kaatopaikan sulkemisen, tarkkailun ja muun jälkihoidon päätyttyä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus puolestaan valvoo aluehallintoviraston luvittamaa toimintaa. Kunta ei siis myönnä lupaa, valvo lupaehtojen noudattamista eikä päätä vakuuksien vapauttamisesta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko vakuuksia koskeva lainsäädäntö riittävää mahdollisesti myöhemmin tapahtuvienympäristövahinkojen osalta,

huomioidaanko toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien (TOVA) kehittämistyössä laajamittaiset ympäristövahingot, jotka ovat mahdollisia Mahlianmaan tapaisissa kohteissa

ja

onko perusteltua, että kunnalla ei ole prosessuaalista asemaa vakuuksien vapauttamispäätöksen tekemisessä, mutta toissijaisen vastuun  kautta se voi kuitenkin joutua kantamaan merkittävän taloudellisen taakan?

Helsingissä 24.1.2019

Pauli Kiuru kok

Vastaus kirjalliseen kysymykseen KKV 587/2018 vp

Vastaus kirjalliseen kysymykseen kaatopaikkojen vakuuksista, vastuista ja kuntien vaikutusmahdollisuuksista

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Arvoisa puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pauli Kiurun /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 587/2018 vp:

Onko vakuuksia koskeva lainsäädäntö riittävää mahdollisesti myöhemmin tapahtuvien ym-päristövahinkojen osalta,

huomioidaanko toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien (TOVA) kehittämistyössä laaja-mittaiset ympäristövahingot, jotka ovat mahdollisia Mahlianmaan tapaisissa kohteissa ja

onko perusteltua, että kunnalla ei ole prosessuaalista asemaa vakuuksien vapauttamispää-töksen tekemisessä, mutta toissijaisen vastuun kautta se voi kuitenkin joutua kantamaan merkittävän taloudellisen taakan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) mukaan lupaviranomainen määrää ympäristöluvassa vakuuden, jonka jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan tulee asettaa asianmukaisen jätehuollon, seurannan, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Vakuus voidaan jättää tietyin edellytyksin vaatimatta muulta kuin kaatopaikkatoiminnalta. Vakuudella rahoitetaan ympäristöluvassa määritellyt toiminnan päättymiseen liittyvät toimet tilanteissa, joissa toiminnanharjoittaja ei itse pysty maksukyvyttömyyden vuoksi niitä hoitamaan. Vakuudella katetaan vain lupaharkinnassa ennakoitavissa olevia, asianmukaisesta toiminnan lopettamisesta seuraavia jälkihoitotoimia. Kyse ei siis ole instrumentista, jolla nimenomaisesti varauduttaisiin ympäristövahinkoihin tai niiden torjuntaan (vrt. toissijaiset ympäristövastuu-järjestelmät).

Toissijaisten ympäristövastuujärjestelmien (TOVA-järjestelmien) kehittämistyö on vireillä ym-päristöministeriössä. Kehittämistyön tavoitteena on nykyistä kattavammin varmistaa vakavien ympäristö- ja terveysvaarojen torjunta sekä ympäristövahinkojen korvaaminen tilanteissa, joissa vastuutaho on maksukyvytön, tuntematon tai tavoittamattomissa. Kehittämistyötä tehdään ns. TOVA-työryhmän mietinnössä (YMra 23/2014) esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta. Päätöksiä TOVA-järjestelmän perustamisesta ja järjestelmän kattavuudesta ei vielä ole tehty.

Ympäristönsuojelulain mukaan lupaviranomaisen on hakemuksesta vapautettava vakuus, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt velvoitteensa. Vakuus voidaan vapauttaa myös osittain. Vakuuden vapauttaminen on sidottu siihen, että toiminnanharjoittaja on täyttänyt luvassa määrätyt velvoitteensa. Vakuutta ei voida käyttää muuhun tarkoitukseen, kuin mihin se on luvassa määrätty. Vakuuden vapauttamisesta tehdään valituskelpoinen päätös, josta asianomaisella kunnalla on valitusoikeus ympäristönsuojelulain mukaisesti. Vakuus vapautetaan vasta, kun päätös on saanut lainvoiman.

Helsingissä 11.2.2019

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen