RYHMÄPUHEENI: Tiedustelulainsäädäntö parantaa suomalaisten turvallisuutta

9.2.2022

Asia: Valtioneuvoston selonteko tiedustelulainsäädännöstä (VNS 11/2021 vp). Kokoomuksen ryhmäpuhe, jonka kirjoitin ja pidin keskiviikkona 9.2.2022.

///

Arvoisa herra puhemies

Vuoden 2015 hallitusohjelmaan kirjattiin tavoite säädösperustan luomisesta vaikuttavammalle tiedustelulle. Työtä tehtiin parlamentaarisessa hengessä ja siinä kokoomuslaisilla ministereillä oli keskeinen rooli. Tehtävä oli vaativa ja myös perustuslakia oli päivitettävä.

Tiedustelulainsäädäntömme tuli voimaan perusteellisen valmistelun jälkeen vuonna 2019. Se oli osoitus demokraattisen päätöksentekomme toimivuudesta kansallista turvallisuutta koskevissa kysymyksissä.

Olimme aikaisemmin liiaksi muiden valtioiden antamien tiedustelutietojen varassa. Se ei ollut Suomen edun mukainen tilanne. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan, mutta siinä edellytetään myös vahvaa omaa panosta. On oltava tietoa, joka kiinnostaa kanssamme yhteistyötä tekeviä valtioita.

Arvoisa puhemies

Tiedustelulainsäädännön tavoitteena on parantaa suomalaisen yhteiskunnan mahdollisuuksia suojautua turvallisuuteemme kohdistuvilta vakavilta uhilta. Siviili- ja sotilastiedustelu tuottavat analysoitua tietoa ylimmälle valtiojohdolle päätöksenteon tueksi.

Turvallisuusympäristömme on viime vuosina monimutkaistunut ja heikentynyt. Kansainvälisesti tarkasteltuna poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen vaikuttamisen rinnalle on tullut laaja kirjo uusia keinoja.  Kyber- ja hybridivaikuttaminen saavat uusia ja vaikeasti ennustettavia muotoja. Viime kuukausien tapahtumat todistavat uuden tiedustelulainsäädäntömme tarpeellisuuden. Myös selonteon johtopäätös on, että tiedustelua koskevan lainsäädännön tärkein tavoite eli kansallisen turvallisuuden parantaminen on toteutunut.

Arvoisa puhemies

Vaikuttavampi tiedustelu tarkoittaa suomalaisille turvallisempaa isänmaata. Perustuslakimme takaa turvallisuuden ohella yksityisyyden suojan sekä viestien salaisuuden.

Kaksi perusarvoa, eli turvallisuus ja yksityisyys, oli sovitettava lainsäädännössä tasapainoisesti yhteen. Tiedusteluviranomaisten saamien laajempien toimivaltuuksien rinnalle oli myös rakennettava heidän toimintansa valvonta. Annettuja uusia oikeuksia on tulkittava ja sovellettava tiukasti lain kirjaimen ja hengen mukaisesti. Pientäkään lipsumista ei saa tapahtua.

Hyvään tiedustelukulttuuriin kuuluu ajantasainen lainsäädäntö, valtuuksien säntillinen noudattaminen sekä kansalaisten hyväksyntä. Kaiken perustana on luottamus viranomaisten toimintaan. Valtuuksia on käytettävä myös jatkossa kurinalaisesti. Laaja lainsäädäntökokonaisuus vaatii seurantaa ja mahdollisia puutteita on tarvittaessa korjattava.

Arvoisa puhemies

Hyväksyimme tiedusteluvalvontavaliokunnassa joulukuussa 2021 yksimielisesti mietinnön tiedusteluvalvontavaltuutetun kertomuksesta. Valiokunta valvoo parlamentaarisesti tiedustelutoiminnan asianmukaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Työmme alkoi vaalikauden alussa. Meille on muotoutumassa vahva ja tervehenkinen tiedustelukulttuuri uuden lainsäädännön määrittelemissä rajoissa.

Valiokunta piti kuitenkin tärkeänä, että oikeusasiamies ja tiedusteluvalvontavaltuutettu arvioivat yhdessä tiedustelulainsäädännön tulkintaan ja soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Se on tärkeää, koska lainsäädännöstä ei ole vielä muotoutunut kaikilta osin vakiintunutta soveltamiskäytäntöä.

Arvoisa puhemies

Käsiteltävän tiedustelulainsäädäntöä koskevan selonteon yhteenvedossa todetaan, että turvallisuusympäristömme on jatkuvassa muutoksessa, ja siksi myös lainsäädäntömme on pidettävä ajantasaisena. Kokoomus tukee linjausta.

Varautuminen toimintaympäristön muutoksiin edellyttää kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan myös valmiutta tarkastella nopeasti lainsäädäntöä, jolla voidaan reagoida muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen.