Vaalilupaus: Poliisien määrä kasvaa hallituspohjasta riippumatta

15.5.2019

Vaalilupaus: Poliisien määrä kasvaa hallituspohjasta riippumatta

Hallitusta kootaan viiden puolueen ympärille. Hallitustunnustelija jätti kaikille eduskunnassa istuville puolueille ja Liike Nyt-ryhmälle vastattavaksi kysymyspatteriston, johon kaikki puolueet vastasivat perusteellisesti. Liike Nytin vastaus oli seitsemän rivin pituinen. 

Jokainen puolue nosti turvallisuutta koskevassa osiossa poliisin resurssit esiin. Huomiota kiinnitettiin myös tuomioistuimiin, syyttäjään, tulliin ja rajavartiolaitokseen.  Eriarvoistuminen, syrjäytyminen, hybridivaikuttaminen, maahanmuutto sekä lähisuhde- ja perheväkivalta saivat lisäksi mainintoja.

Vastausten perusteelle voi pitää varmana, että poliisien määrään ja resursseihin tulee hallitusohjelmassa vahva kirjaus. Hallitusta muodostavista puolueista Keskusta totesi, että ”poliisien määrä on nostettava 7850 henkilötyövuoteen vuoteen 2023 mennessä.” Vihreät mainitsivat saman tavoiteluvun vuotta määrittelemättä. 

Vasemmistoliiton mukaan ”luotettava ja riittävästi resursoitu poliisi on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys.” Heidän mielestään poliisien määrä on palautettava vuosikymmenen takaiselle tasolle ja läsnäoloa verkossa on vahvistettava.

RKP:n mukaan Suomi tarvitsee enemmän poliiseja, jotta kaikki tehtävät tulevat hoidetuksi. Määrärahoissa he korostavat erityisesti rikostutkijoiden riittävää määrää.

SDP korostaa, että turvallisuutta ja järjestystä ylläpitävillä viranomaisilla pitää olla riittävät resurssit ja työvälineet tehtäviensä hoitamiseen. SDP:n mukaan ”Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen sekä oikeuslaitoksen resurssit on turvattava.” Tulkitsen SDP:n vastauksen niin, että myös henkilömäärään on saatava lisäys.

Hallitusta kokoavat puolueet ovat siis yksimielisiä siitä, että poliisin resursseja ja määrää on lisättävä. Mahdollisesti oppositioon jäävät puolueet eli Kokoomus, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit ovat myös lisäysten kannalla. Kokoomus esitti määräksi 7850 ja PS yli 11 000. 

Pauli Kiuru (kok)
Kansanedustaja