Eduskuntatyö

Eduskunnassa sanottua ja tehtyä


Kansanedustajan tehtävät ovat moniulotteisia. Merkittävä osa työstä tehdään valiokunnissa. Valiokuntiani ovat ympäristö- ja valtiovarainvaliokunta. Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto on erityisen kiinnostava turvallisuuteen liittyvine kysymyksineen. Lisäksi olen Eduskunnan kirjaston hallituksen puheenjohtaja sekä puolustusvaliokunnan varajäsen.

Paljon tapahtuu myös taustalla: eduskuntaryhmässä, maakunnassa ja kotikunnassa. Läheskään kaikki työ ei tule erikseen näkyville. Vaikuttamiskeinoja on lukuisia. Yksin eduskunnassa on vaikea saada mitään aikaan. Yhteistyö on olennaista.

Osa edustajan työstä näkyy ja arkistoituu. Linkeistä pääset eduskunnan sivujen kautta katsomaan, mitä olen eduskunnassa sanonut ja tehnyt.
 

ALOITTEET, KYSYMYKSET


PUHEENVUOROT

 

Joulukuu 2017
Kuva: Vesa Lindqvist / Eduskunta